maanantai 27. lokakuuta 2014

Myssyjä keskosille

Taas löytyi yksi kohde, jonne neuloa jotain pientä ja ihanaa! Lämmin ilo-blogin Venlalla on ajatuksena kerätä jouluksi paketillinen myssyjä OYSin keskosille. Ensimmäinen ajatukseni oli, että pakkohan tähän on osallistua neulomalla ainakin pari suloista myssyä. Lisätietoa aiheesta sekä myssyn ohjeen löydät täältä, käykääpä kurkkaamassa.

Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Langaksi mukavan pehmoisia lankoja, tässä Dropsin Baby Merinoa sekä Woolia ja ei kun vain bambupuikot viuhumaan.


Valmiina on nyt kolme myssyä ja ainakin yksi vaaleansininen vielä valmistumassa.



Lähtekäähän mukaan neulomaan hyvään tarkoitukseen!

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Parit pikkuiset Lise-Lotet

Taas jäin jumiin yhteen ja samaan neulemalliin, mutta minkäs sille mahtaa, kun se vaan on niin suloinen! Lisäksi kerran ulkoa opittua mallia on niin rentouttavaa neuloa. Olen siis tehnyt vielä parit Lise-Loten pikkuiset sukat, joiden ohje löytyy täältä, Kardemumman talo-blogista.

Yhden parin tein Regian 4-säikeisestä sukkalangasta ihastuttavan punaisen sävyisenä. Ensimmäistä kertaa tätä lankaa neuloin ja tykästyin siihen kovasti. Todella pehmoista ja kaunista väriltään.


Toinen pari sukkia syntyi BC Garnin säihkyvän sinisestä Baby Alpacasta parin mutkan kautta. Minun oli tarkoitus tehdä tuosta langasta pipo, mutta mutta...Taas kerran laskin neuletiheyden täysin pieleen ja taisinpa valita aivan liian paksut puikotkin (en edes omistanut 2mm sukkapuikkoja ennen viime viikkoa). Tuossa keskimmäisessä kuvassa näkyy ihan lupaavalta vaikuttanut pipon aloitus. Havahduin kuitenkin pian siihen, että aloittamani pipo oli jättiläisen päänympärykselle mitoitettu ja työ päätyi purkuun. Kokeilin pari kertaa uudestaan, kunnes pistin suunnitelmat uusiksi.


Tämä lankahan olisi aivan ihanaa esimerkiksi huiviin, mutta tuo yksi vyyhti ei varmaankaan olisi kovin kummoiseksi huiviksi taipunut. Siispä se päätyi pieniksi sukiksi ja puolet kerästä jäi vielä jäljelle.


Näiden omistajasta en vielä tiedä, kenties lahjoiksi päätyvät :)

perjantai 24. lokakuuta 2014

Nuttuprojekti

Törmäsin netissä Nuttuprojektiin, jossa kerätään vauvannuttuja Etiopiaan. Ilokseni huomasin, että jo vuonna 2008 alkanut projekti jatkuu edelleen. Nuttu löytyy myös facebookista, jossa voi seurata nuttujen matkaa kohti määränpäätään. Päätin itsekin kantaa korteni kekoon ja aloitin neulomaan nuttuja lankakorissa lymynneistä Nalle-langoista.




Pari nuttua siis jo valmiina, lisää valmistumassa! Onneksi projekti jatkuu edelleen ensi vuonna, joten nuttuja ehtii neulomaan sitten joulukiireiden jälkeenkin.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Vauvanpeitto mummon virkkaamista isoäidinneliöistä

Kuten jo otsikosta käy ilmi, suurin kunnia tästä vauvanpeitosta menee ihanalle mummolleni, joka virkkaili kesän aikana isoäidinneliöt sitä varten. Minun työkseni jäi vain palojen yhdistäminen sekä reunan virkkaaminen. Yhteistyön lopputulos näyttää tältä:


  Peitto on kooltaan noin 80 cm x 60 cm, pikkuinen ja suloinen.


 Peitto on virkattu Novitan Miamista. Palat päädyin yhdistämään lukuisten erilaisten kokeilujen jälkeen virkkaamalla toisiinsa. Alun perin olisin halunnut tehdä reunuksenkin valkoisella, mutta ostettu kerä meni kokonaan palojen yhdistämiseen enkä löytänyt enää valkoista Miamia joten päädyin oranssiin. Oikeastaan tuo reuna onkin aika pirteä tuollaisena värikkäämpänä.


Kiitos mummo!

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Monikulttuurista neulontaa // Multicultural knitting

*Tämä postaus sekä suomeksi että englanniksi, jotta kaikki tekstissä mainitut sen ymmärtäisivät :)
// This post is in both Finnish and English so that everyone involved would understand it :)*

Muutama viikko sitten ystäväni ehdotti, että voisimme perustaa monikulttuurisen neulekerhon ja eilen meillä oli ensimmäinen tapaaminen baari Vakiopaineessa. Tällä kerralla meitä oli vain neljä osallistujaa kahdesta eri kulttuurista, mutta sehän lasketaan jo monikulttuurisuudeksi, eikös vain? Toivottavasti seuraavalla kerralla seuraan liittyisi enemmänkin innokkaita neulojia tai neulomaan opettelevia :) Hyvää seuraa, teetä, pehmeitä lankoja ja neulomista, mitä muuta voisikaan toivoa lauantaipäivältä!

// A couple of weeks ago a friend of mine suggested that we could start an international knitting club and yesterday we had our first meeting at bar Vakiopaine. This time we had only four participants from two cultures, but it still counts as multicultural, doesn't it? Hopefully more enthusiastic knitters or people who wanna learn how to knit will join us the next time :) Good company, tea, soft yarns and knitting, what else could one hope for a saturday!


Kolme meistä neuloi "30 minuutin"-huivia, jonka tekemiseen meni kyllä kauemmin kuin 30 minuuttia. Tällä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä taitojemme kanssa ;) Syy oli se, että valitsemamme langat eivät olleet superpaksuja, kuten ohjevideolla. Joka tapauksessa huivin neulominen oli hauskaa ja onnistui helposti aloittelijaltakin, hyvä Mari!

// Three of us knitted "30 minutes"-scarfs which actually took more than 30 minutes. This had nothing to do with our skills though ;) The reason was that the yarns we had chosen were not super bulky as on the instruction video. Anyway, knitting the scarf was fun and easy even for a beginner, well done Mari!


Yksi meistä uskaltautui neulomaan jotain hieman haastavampaa eli palmikkokuvioista pantaa.
// One of us was brave enough to knit something a little more complicated, a headband with a cable pattern.


Hetken kuluttua: onnelliset neulojat (melkein) valmiine huiveineen.
// After a while: happy knitters with their (almost) finished scarfs.



Kiitos ihanille kanssaneulojille, toivottavasti tavataan taas pian <3
// Thank you lovely fellow knitters, hopefully we'll meet again soon <3

perjantai 17. lokakuuta 2014

Pikahuivi kädet puikkoina

Miltä kuulostaisi huivi, jonka tekemiseen ei tarvita kuin neljä kerää paksua lankaa, kaksi kättä ja puoli tuntia? Ohjevideo tällaiseen pikahuiviin löytyy täältä.Vinkin sain ystävältäni, jonka kanssa olemme järjestämässä neulekerhoa vaihtareille. Tarvitsimme ensimmäistä neuletapaamista varten helpon neuleohjeen, joka sopisi myös aloittelijoille ja tämä huivihan sopii siihen täydellisesti!


Tekniikkaa piti päästä heti kokeilemaan, jotta osaisin neulekerhossa sen myös opettaa eteenpäin. Käytin paremman puutteessa 7 Veljestä-lankaa nelinkertaisena ja ihan hyvin toimi sekin, vaikka parempi lopputulos varmasti tulisi ohjeen mukaisesti kaksinkertaisella superpaksulla langalla.

Ei kun vain luomaan silmukoita siis...


...ja vartin päästä huivi näyttääkin jo tältä!


Reilun puolen tunnin (tekniikka vaatii vielä hiomista..) ja nopeasti sujuvan huivin päiden yhdistämisen jälkeen saikin jo kietoa lämpimän tuubihuivin kaulaan. Aika hauska idea! Selkeän ja kivan ohjevideon avulla huivin tekeminen onnistuu varmasti keneltä vain.


Huomenna pääsemmekin kokeilemaan tätä yhdessä neulekerholaisten kanssa, toivottavasti paikalle saapuu innokkaita neulojia :)

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Pieniä sukkia Lämpöä päästä varpaisiin-keräykseen

Pikkuisia sukkia on valmistunut pitkin syksyä jokunen pari. Aina kun isommat työt kyllästyttävät, on kiva ottaa puikoille nopeasti valmistuvia minisukkia.

Tämän sukkasatsin aion lahjoittaa Keski-Suomen keskussairaalaan Lämpöä päästä varpaisiin-tempauksen kautta, kunhan pääsen taas käymään TitiTyyn lankakauppaan, joka toimii keräyspisteenä Jyväskylässä. Keräyksestä voit lukea lisää täältä (facebook-linkki) ja aikaa on vielä 22.11.2014 asti lähteä itsekin mukaan neulontatalkoisiin :)

 
Tein taas pienen tauon jälkeen junasukkia ja niitä on valmistunut neljä paria. Lankoina tummanpunainen Nalle sekä vaaleanpunainen kirpparilta ostettu käsinvärjätty lanka.


Lisäksi sain vihdoin puikoille Lise-Loten pikkuiset sukat ja niitä valmistuikin sitten kaksi paria, valkoiset ovat Nallea ja vaaleanpunaiset Maija-lankaa. Näiden suloisten sukkien ohje löytyy Kardemumman talo-blogista. Oli kivaa vaihtelua neuloa välillä jollain uudella mallilla, ja nämä sukat ovat varmasti myös oikein sopivat pieniin jalkoihin.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Teepannun syysasu / Silmukan ytimestä haaste 10/2014

Olin viime viikolla ystäväni luona kylässä ja hänellä oli aivan hurmaava kurpitsanmuotoinen teepannumyssy. En löytänyt sellaiseen ohjetta mistään, mutta halusin itselleni jotain samankaltaista. Ideasta en siis voi ottaa kunniaa itselleni enkä edes osoittaa kenellekään, sillä en tiedä kuka tuon pannumyssyn oli tehnyt. En lähtenyt kuitenkaan tekemään suoraa kopiota, jottei ihan plagioinniksi menisi. No, tässäpä siis on omalle pannulle neulomani versio, jonka ohje muokkautui matkan varrella.


Pannumyssyn mallia oli haastavaa miettiä, sillä minun pannussani kahva ei ole sivussa vaan ylhäällä. En kuitenkaan halunnut, että kahva jää piiloon, jotta myssyä ei tarvitse ottaa pois kaataessa. Lopulta loin alkuun niin monta silmukkaa, että ne ylettyivät tuon kahvan ympärille, tässä tapauksessa 76 silmukkaa 7 Veljestä-langalla. Neuloin sukkapuikoilla muutaman kerroksen vihreällä ja sitten siirryin oranssiin lankaan ja palmikkoneuleeseen samalla lisäillen silmukoita sopivin väliajoin (en tietenkään laittanut mitään määriä muistiin...). Nokan kohdalle jätin aukon neulomalla siinä kohti edestakaisin suljetun neuleen sijaan. Lopussa taas neuloin suljettuna neuleena ja tein kavennuksia, niitäkin taas sopivasti fiiliksen mukaan.


Lehdet neuloin ainaoikeinneuleena omasta päästä, mutta noihin kiekuroihin otin vinkkiä täältä Kutimessa-blogin kiemuraisten korvisten ohjeesta, kun en itse saanut järkeiltyä kuinka tuollaista kivaa kiekuraa saa aikaiseksi.


Silmukan ytimestä-haasteen lokakuun aihe on Halloween - oranssi, joten päätin osallistua haasteeseen ensimmäistä kertaa tällä teemaan sopivalla työllä. Kyseinen haastehan on lähtöisin Silmukan saalistus- ja Pipon ytimestä-blogeista. Käykäähän kurkkamassa linkeistä muita osallistuneita töitä sekä järjestäjien innostavat blogit. 

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Huivi siskolle

Eilen valmistui viime perjantaina aloittamani pitkä tuubihuivi, jonka tein siskolleni. Toiveena oli siis huivi, jonka saa kiedottua moneen kertaan kaulan ympärille lämmittämään syksyn viimassa ja talven pakkasilla.


Langaksi valitsin vaaleanharmaan Dropsin Alpaca Silk-langan, joka oli minulle uusi tuttavuus. Sitä oli helppo ja miellyttävä neuloa, vaikkakin lanka pöllyää aika paljon...Tästä huolimatta myös valmis huivi tuntuu pehmeältä ja mukavalta eikä ainakaan minun kaulassani kutita. Toivotaan, että huivin uusi omistajakin tykkää kunhan saan huivin toimitettua perille.


Huivia varten loin 64 silmukkaa ja neuloin 4 n, *6 o, 4 n* kuusi kerrosta ja sitten palmikkorivin. Tätä jatkoin kunnes huivi oli halutun mittainen, tässä tapauksessa noin 250 cm pitkä. Lopuksi ompelin huivin päät yhteen. Kuviosta olisi voinut tehdä vielä hieman monimutkaisemman, jotta neulominen olisi ollut mielekkäämpää. Muuten tätä oli oikein mukava tehdä iltaisin kynttilänvalossa.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Uusia lankoja, uusia alkuja

Eilen pakettiautomaattiin oli saapunut lankalähetys Liljan lankakaupasta ja ennätin hakea sen juuri sopivasti ennen kaupan sulkemisaikaa. Paketissa oli ihania Dropsin lankoja muutamaan uuteen projektiin.


Aamulla herätessäni halusin malttamattomana aloittaa jonkun uuden työn, mutta en osannut päättää minkä. Loin silmukat yhteen työhön, neuloin pari riviä, vilkaisin toisia lankoja ja nappasin ne puikoille...pitihän se kolmaskin työ sitten lopulta aloittaa. Tiedän nyt ainakin mitä teen viikonlopun vapaina hetkinä, jos vain osaan päättää mihin työhön tarttua.




 Nähtäväksi jää mitä näistä sitten syntyy, viimeinen kuva kylläkin jo paljastaa kyseisestä työstä aika paljon :)

Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!