torstai 28. tammikuuta 2016

Elämä on kuin kirjoneule

Kirjoneulekaaviot näyttävät minusta aina ensisilmäyksellä pelottavalta sekasotkulta. Silmukoita luodessaan sitä miettii, tuleeko koskaan valmista. Langat menevät solmuun ja rivit hyppivät silmissä. Missä sitä nyt taas olikaan menossa? Saa purkaa, aloittaa alusta, huomata tehneensä taas virheen. Samalta minusta tuntuu monen muunkin asian kohdalla tässä elämässä. Aloinkin tuossa illalla kerran pohtimaan, voisiko näistä kirjoneuleen koukeroista ammentaa oppeja elämää varten. Muutaman jutun tunsin oivaltavani siinä silmukoita siirrellessäni ja kirjaan ne nyt ylös, jotta muistaisin ne niin neuloessa kuin muutenkin elämässä.


Kirjoneule opettaa keskittymään yhteen asiaan kerrallan ja olemaan läsnä.

Yhtäkkiä huomaan, että onnistun, kunhan keskityn siihen kerrokseen, joka on juuri nyt käsillä. *Kolme sinistä, yksi punainen, yksi sininen, yksi punainen*. Kun keskityn vain tähän, kerros on valmis kuin huomaamatta. Pian näen kuvionkin alkavan muodostua. Mutta kohta ajatukseni taas harhailevat seuraaville kerroksille kesken kaiken: "Ai, kohta pitääkin ottaa vihreä lanka matkaan ja tuossa tulee noin pitkiä langanjuoksuja, mikäs tuo kuudennen kerroksen väri onkaan ja mitenhän nuo värit tuolla nyt sopivat yhteen". Näin tapahtuessa keskittyminen herpaantuu ja teen virheitä. Saan taas palata kerroksen alkuun ja aloittaa alusta. Niinhän se vain on, että suuria asioita voi saavuttaa, kun ne jakaa pienempiin osiin ja keskittyy jokaiseen osaseen yksitellen. Jos kurkottaa jatkuvasti liian kauas tulevaan, sitä vain kaatuu ja joutuu palaamaan lähtöruutuun. Moni muukin asia tulisi tehtyä niin paljon paremmin, jos tehdessä keskittyisi vain siihen yhteen asiaan eikä ajattelisi kaikkia niitä muita tekemättömiä töitä ja poukkoilisi kaikkien näiden välillä. Tekisi sen yhden pienen osasen kunnolla, jotta voisi sitten jatkaa kohti isoa tavoitetta. Voisinko jopa oppia nauttimaan siitä, että on oikeasti läsnä siinä mitä juuri tällä hetkellä tekee?

Kirjoneule osoittaa, että tylsän harmaillakin asioilla on oma aikansa ja paikkansa.

Kaikki kerrokset eivät ole loistavaa värien ilotulitusta, vaikka lopputulos sitä olisikin. Juuri kun pääsee vauhtiin tulee eteen yksivärinen kerros, joka pitää äkkiä tikuttaa alta pois. Kiireellä suunnata kohti uusia haasteita. Nuo tylsätkin rivit ovat kuitenkin tärkeä osa kokonaisuutta, tasapainottavat sitä ja ovat osa kuviota. Niin myös ne tylsät hetket, kun ei saa yhtään mitään aikaiseksi, laiskottelee vaan ja ihmettelee sivusta maailman menoa, ovat tärkeitä. Ne ovat parhaassa tapauksessa hengähdyshetkiä, jotka rauhoittavat ja antavat voimia jaksaa eteenpäin. Kohti niitä jännittäviä ja kiireen täyteisiä päiviä. Niitä päiviä, jolloin huokaisee: "Voi kunpa saisi hetken vain olla tekemättä yhtään mitään." Nuo tylsät rivit voisi neuloa nautiskellen niiden tarjoamasta lepohetkestä ilman langanjuoksuja ja sotkeutuvia keriä, lepuuttaen aivoja seuraavaa kerrosta varten.


Kärsivällisyyttä, sitä kirjoneuleet myös opettavat. 

En voi vain neuloa menemään kuten yksiväristä ainaoikein neuletta samalla televisiota katsellen ja jutellen. Tai toki voin, mutta virheiltä ja ärräpäiltä en silloinkaan voi välttyä. Minun täytyy malttaa jokaisen rivin kohdalla pysähtyä ja miettiä, mitä tässä nyt oikein ollaankaan tekemässä. Kärsivällisesti. Eikä se ole lainkaan helppoa minulle, joka yleensä kimpoilen edestakaisin monen jutun välillä ja haluaisin asioiden valmistuvan helposti ja nopeasti. Jos teen virheen, täytyy malttaa palata takaisin, jottei koko kuvio kärsisi. Kärsivällisyys palkitaan, kun kokonaisuus alkaa muodostua. Hätkähdyttävää on, kuinka voi unohtaa ajankulun ja ympäröivä maailman keskittyessään kuvioiden neulomiseen. Jossain vaiheessa tulee valmistakin, ei ehkä tänään tai huomenna, mutta joskus varmasti. Silloin voi hihkua riemusta ja taputtaa itseään olalle, minä pystyin siihen! Olin kerrankin kärsivällinen.


Liian usein sitä tahtoo lamaantua suurten asioiden edessä. Oli se sitten kirjoneuleohje tai uuden työpaikan etsiminen. Ajattelee, eihän tästä voi mitään tulla! Mutta kärsivällisyydellä, sietämällä niitäkin hetkiä, jotka tuntuvat tavoitteen kannalta turhilta ja yhteen asiaan kerrallaan keskittymällä sitä selviää melkein mistä vain. Olenhan minäkin kirjoittanut kaksi gradua, muuttanut seitsemän kertaa, valmistunut maisteriksi, saanut oman alani työpaikan, tullut äidiksi. Kaikki nuo asioita, joita jossain vaiheessa elämää pidin mahdottomina saavuttaa. Aivan varmasti jonain päivänä saan myös valmiiksi kirjoneuletunikan sekä kirjoneulepolvisukat ja nauran pelolleni kirjoneulekaavioita kohtaan :)

Nyt vain kärsivällisesti kerros kerrallaan eteenpäin!

lauantai 16. tammikuuta 2016

No iskälle myös

Nimittäin väriä ja lämpöä varpaille lyhytvartisten sukkien muodossa. 

Kerrankin mieheni toivoi itselleen sukkia, kun näki minun ja tytön uudet värikkäät villikset. Värikkäät ne saisi olla hänellekin, vähän vähemmän vaan pinkkiä, ettei nyt ihan miehisyys kärsi. Toiveena oli myös lyhyet varret, koska vähänkin pidemmät kuulemma kutittavat ja tuntuvat ikäviltä. Näillä eväillä sitten neuloin sukat varpaasta varteen 3,5 mm sukkapuikoilla Regian langoista, niitä sateenkaaren ja sirkuksen värisiä raidoittaen. Sopivaksi silmukkamääräksi osoittautui 13 s/puikko. Kantapään neuloin 28 silmukalla ja varressa taas kavensin taas siihen 13 silmukkaan joka puikolla. Näyttäisi olevan malliltaan oikein sopivat miehen jalkaan. Töiden alku hieman viivästytti näiden valmistumista, mutta eilen SuomiLoven aikaan sain sukat viimeistelyä vaille valmiiksi ja aamulla pääsin päättelemään langanpätkät.




Pakkasiakin vielä näyttäisi riittävän eli ei muuta kuin sukat jalkaan ja lumitöihin! Minä taidan seuraavaksi tarttua virkkuukoukkuun, yksi lahja olisi saatava piakkoin valmiiksi.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Väriä varpaille

Muuton jälkeen tuli pyykättyä raivokkaasti. Viskelin vaatekasoja koneeseen lajittelematta ja siitähän seurasi useampia 60 asteessa huovuttuneita sukkapareja ja haalistuneita värejä. Uusi sukkia siis kaivattiin. Erityisesti tuolle pienemmälle. Kauhistuin, kun en yhtenä päivänä löytänyt yhtäkään villasukkaparia hänelle! Siis minäkö en ole neulonut tarpeeksi sukkia omalle tytölleni? No nyt on ainakin yksi värikäs sukkapari lisää ja projekti jatkukoon.



Pikkusukat neuloin 7 Veljestä sateenkaarilangasta perussukan mallilla. Tein niihin myös jarrupohjat, jotta niitä voisi pitää näin talvisin myös sisällä. Jarrupohjat on jo yksissä mummon neulomissa sukissa todettu toimiviksi. Löysin tuota pohjiin laitettavaa tököttiä pienestä askartelukaupasta viime shoppailusreissulla, se oli jo pidempään ollut ostoslistalla ja nyt vasta löytyi.


Isommat eli omat sukkani neuloin Regian langoista. Väreinä sukissani on sukkalangoista circus ja hibiskus sekä stripemaniasta rainbow. Kyllä vain, yhdistin sukkiin kaikkia näitä kolmea. Olin niin innoissani, kun Lankasatamasta tilaamani paketti saapui, että halusin heti testata jokaista värikästä kerää. Se paketti nimittäin reissasi yhden ylimääräisen matkan Hankoon ja takaisin, koska en ollut saanut tai huomannut saapumisilmoitusta. Värikkääthän näistä tuli, siitä ei epäilystä, mutta menikö överiksi? No ei minun mielestäni. Uudet puikotkin oli testauksessa näitä neuloessani, nimittäin KnitPron karbonz-puikot kokoa 3,5 mm. Kevyet ja näppärät nämäkin.

Langat olivat tällä kertaa tarpeeksi erityisiä, joten nämä ovat ylhäältä alas neulotut perussukat. Varsiin loin 48 silmukkaa, kärjessä vähensin 44 silmukkaan. Varsi on muuten sileää neuletta, joustinta vain reunassa ja ennen kantapäätä. Olen tykästynyt tähän malliin. Näyttää kivalta ja sukat pysyvät hyvin jalassa. Toinen sukista valmistui sopivasti viime vuoden viimeisillä minuuteilla. Toisen neulominen jäi sitten tämän uuden vuoden puolelle ja valmista tuli sopivasti, kun pakkaset alkoivat kiristyä.


Värikästä viikkoa <3