sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Muita ihania -villasukat miehelle

Mieheni arvostaa nykyään talvipyöräilyn (ja vanhenemisen?) myötä villasukkia enemmän kuin ennen. Siispä innostuin neulomaan hänelle uudet sukat Muita ihania -käsityökirjan ohjeella nimeltä Markun villasukat. Kolmevuotias tyttäreni hämmästeli värivalintojani, sillä hänen mielestään pojat ei voi tykätä pinkistä ja oikeastaan iskä saisi tykätä pelkästä mustasta. Voi miten hän nauroi, kun kerroin, että isällä on ollut jopa vaaleanpunainen t-paita joskus aikanaan. Vaaleanpunaista tuli tytön hämmästelystä huolimatta myös näihin sukkiin.




Käyttämäni langat olivat sekalainen noin 100 gramman sakki erilaisia jämiä. Osa oli värikkäitä villasekoitelankoja (vaaleanpunainen 7 Veljestä, vihreä Viking Ville ja keltainen mysteerilanka) ja osa värjäämätöntä Röykkälän lammastilan Rygja-lampaanvillaa. Yllättävän hyvin ne keskenään sopivat yhteen puikoilla 4 neuloen. Kantapäähän ja kärkeen valitsin langat, joiden arvelin kestävän parhaiten kulutusta. Voin kyllä sanoa, ettei ollut välttämättä ihan paras idea yhdistää liukasta villasekoitelankaa ja karheaa villalankaa kirjoneuleessa. Neulominen oli alussa melko takkuista, vaikka ohjeen kirjoneulekuviot ovat helppoja. Lopputulos on kuitenkin paljon parempi, kuin olisin neuloessani uskonut!



Sukat näyttivät aluksi myös kovin pieniltä, mutta jatkoin sitkeästi loppuun, koska ne kuitenkin mahtuivat jalkaan. Onneksi viimeistely taas teki ihmeitä ja sukista tuli juuri sopivat miehelle. Luulisi näiden tuovan hieman piristystä talven viimeisille pakkasille.